Työpaikka on siisti ja työhuoneen isoista ikkunoista näkyy suoraan
Sinkin pitäisi kasvattaa hiuksia ja sehän on mun tavoite kesäksi. Saada takaisin pitkät hiukset. Ärsyttää vähän, että Partatyyppi on mua edellä hiustenkasvatuksessa.
![]() |
| moikka |
Koska duuniini sisältyy noin neljä puhelunyhdistämistä päivässä ja pari akuuttia pikkuhommaa, täytyy tässä keksiä aika paljon juttuja itsensä viihdyttämiseen.
Ensinnäkin. Jostain vitun erikoisesta syystä mun tietokone luulee olevansa ilmeisesti Iso-Britannissa, joten ruutu.fi ja katsomo.fi ovat aika out of limits. Paria ohjelmaa voi tsiigailla Katsomosta, mutta siihen se jää. Pieniä potilaita -sarjaa juurikin nyt katselen ja odottelinkin jo, milloin ne pamauttaa ruutuun seen kolme vuotiaan, kaljun syöpäpotilaan, että saan itkeä rauhassa.
Onneksi on Youtube. Ja Youtuben leffat. Ilmaisosastolta löytyy periaatteessa pelkästään eroottisia elokuvia tai kauhuleffoja. Kumman selitteleminen tulee helpommaksi, kun joku Herra Isoherra paukkaa yhtäkkiä sisään? Katson siis ö-luokan kauhuleffoja ja pelkään niin perkeleesti.
Toiseekseen. Kaikennäköinen kynsien tuunaus hoidetaan nykyään työaikana. Palkallisena siis. Partatyyppi hääsi mut vessanlattialle lakkaamaan kynsiäni, joten toin tavarani tänne ja kynnet pysyvät kauniina ja eipä tule niitä pureskeltua. Kiitos Partatyyppi.
Tietysti koluan kaikki mahdolliset sivustot ja frendien blogit läpi ja luen pari Historia-lehteä. Ja taas on duunipäivä lusittuna ja voi hypätä metroon ja mennä kotiin.
Eilen luettiin Ior Bockia ja katseltiin Madventuresia, joten unet oli yöllä sen mukaiset.
Ja jos saan ihan sanasen lausua Jussi-palkinnoista!
En tiedä mihin Suomi on menossa kun Salkkarielokuva voittaa katsojien suosikki -palkinnon. Hei C'mon ihmiset! Ketkä äänesti? Viime vuonna tuli oikeestikin hienoja elokuvia ja sitten joku tollanen ripuli voittaa. Suomessa ei ikinä pitäisi olla minkäänlaista kansanäänestystä, kun aina se mokataan ja sitten nolottaa.
Ja Kohta 18 oli just niin hyvä elokuva, että katselin sen vähän epälaillisesti interwebistä. Jäikö tuomareilta katsomatta esimerkiksi Puhdistus? Kovasikajuttu? No, se sentään voitti dokkaripalkinnon. Härmä? Hei, Mikko Leppilampi ja Lauri Tilkala samassa leffassa! Ei voi olla huonompi kuin kohta 18. Kulman pojat oli myös huomattavasti hauskempi. Tie Pohjoiseen, Miss Farkku-Suomi?
Kohta 18 ja Salatut elämät.
Terve.
Rauhaa & paskoja leffoja

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti